Kaupungin peruspalvelujen tulisi olla lähellä ihmistä. Jokaisessa kaupunginosassa tulisi olla väestöpohjaan perustuvat kaupungin peruspalvelut, kuten päiväkodit, peruskoulut, nuorisotila, terveysasemia kevyempi terveyspiste lapsille, nuorille ja vanhuksille, vanhusten ja vammaisten päivätoimintaa, jalkautuvan sosiaalityön piste sekä liikunta- ja harrastetilat lapsille, nuorille ja vanhuksille. Lähellä olevat elinkaaripalvelut tuottaisivat yhteisöllisyyttä ja vähentäisivät kaupunkilaisten sukkuloimista alueilta toisille.
Jokaisessa kaupunginosassa tulisi olla asuntojen lisäksi myös työpaikkoja ja kohtuullisen hintaisia yritystiloja. Kaupunkisuunnittelua tulisi kehittää niin, että mahdollistetaan pienyritysten kehittyminen esimerkiksi kaupungin omien yritystilojen/ -hautomojen avulla. Keskusta-alueen ulkopuolella olevia kaupunginosia tulisi kehittää elämänkeskuksiksi, ei nukkumalähiöiksi.
Asuntoalueilla pitäisi olla erilaisia asumismuotoja sopivassa keskinäisessä suhteessa. Erilaisten omitusasunto- ja asumisoikeusasuntojen sekä ns. kovan rahan vuokra-asuntojen lisäksi tarvitaan edullisia vuokra-asuntoja eriarvoisuuden tasaamiseksi kaupungin sisällä. Kaupungin ei pidä keskittää omia vuokra-asuntojaan vaan perustaa niitä tasaisesti kaupungin eri alueille.
Kaupunkilaisilla tulisi olla eri asuntoalueilla mahdollisuus päästä kävellen hyvin hoidettuun luontoon tai puistomaisemaan liikkumaan ja virkistäytymään. Helpot liikkumismahdollisuudet, kävely- ja pyöräilyreitit kannustavat kävelemään, juoksemaan ja pyöräilemään ja siten itsestään ja kunnostaan huolehtimiseen. Alueilla on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta.
Kaupunkia ei pidä rakentaa niin tiiviiksi kuin sitä nyt ollaan rakentamassa. Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja sitä tulisi hyödyntää maankäytön suunnittelussa.
Julkinen liikenne ei palvele riittävän hyvin raitiovaunuverkoston ulkopuolella. Raideliikennettä tulee kehittää edelleen. Poikittaisliikenne ei toimi riittävästi ja myös sitä on kehitettävä. Poikittaisliikenteen pysäkkejä tulisi kehittää turvallisemmiksi, jotta niihin voi nykyistä paremmin jättää polkupyörän tai auton.h
Kaupungin toimivuudessa on paljon kehitettävää. Helsinkiä ei voi kehittää yksin, vaan tiivistä yhteistyötä on tehtävä rajanaapureiden kanssa.
21. lokakuuta 2012
7. lokakuuta 2012
Osa 5. Lähipalveluiden laadusta
Omakohtaisia kokemuksia Helsingin kaupungin palveluiden toteutumisesta:
- Lapsen esikoulu sujuu hienosti. Päiväkodissa ovat osaavat opettajat ja hyvin keskenään toimeentuleva henkilökunta. Positiivinen henki siirtyy myös lapsiin. Mistä kumpuaa ammattitaito ja hyvä henki?
- Päiväkodin piha-alue jätetään järjestelmällisesti hoitamatta. Vasta useiden palautteiden jälkeen pihassa vaihdettiin puurakenteita ja lasten keinut. Viheristutukset vuonna 2003 rakennetussa päiväkodissa ovat karmeassa kunnossa. Sadekausina vesi lammikoituu rakennusta vasten ja rakennus on nähdäkseni siksi kosteusvauriovaarassa. Kuka laiminlyö kaupungin kiinteistön hoitamisen?
- Päivähoidon laskut ovat olleet aina tismalleen oikein laskettuja. Taloushallinto toimii täsmällisesti ja tarkasti, järjestelmäongelmista huolimatta, myös tänä vuonna.
- Kotimme lähellä sijaitsevan lasten- ja nuorten leikkipuiston viheralueet hoidetaan loistavasti. Saman puiston lasten kahluualtaat poistettiin keväällä käytöstä altaiden pinnan rikkoutumisen vuoksi. Pienehköt, mutta suurta iloa suurelle lapsijoukolle antavat altaat saatiin käyttöön vasta loppukesästä, helteiden ohi mentyä. Altaat olisivat todennäköisesti jääneet käyttämättä kokonaan, jos emme olisi antaneet niistä palautetta. Miksi ei kanneta vastuuta palvelun tuottamisesta? Näyttääkin siltä, että palveluja otetaan huomaamatta pois käytöstä, jos niihin eivät alueen asukkaat puutu!
- Oman terveysasemamme laboratoriossa kaksi hoitajaa yritti ottaa 6-vuotiaalta pojaltani verinäytettä kyynärtaipeesta. Ei onnistunut, pitkään neulalla "kaivamisen" jälkeenkään. Jouduin keskeyttämään pojalle kivuliaan tapahtuman. Selvisi, että hoitajat olivat perushoitajia, kaupungin lisäkouluttamia mutta eivät laboratorionhoitajia/bioanalyytikkoja tai sairaanhoitajia. Missään vaiheessa ei meille kerrottu, että he eivät ole näytteenottamisen ammattilaisia. Missä on tehty päätös käytännöstä, jossa mahdollistetaan perusterveydenhuollon laboratoriopalvelun laadun merkittävä heikennys?
- Samalla terveysasemalla minulle pistettiin olkavarteen niin sutjakkaasti ja tehokkaasti sikainfluenssapiikki, että melkein pyörryin pistämisen seurauksena. Neula osui todennäköisesti väärään kudokseen. Vastavaa ei ole tapahtunut minulle koskaan aikaisemmin. Tilanteessa hoitaja ei myöntänyt virhettään. Mistä kumpuaa ammattiylpeys, jossa ei voi myöntää virhettään (mikä tässä tapauksessa ei ollut edes kohtalokas...)?
- Metro kulkee aina, varmasti ja ajallaan. Pääkaupunkiseudun ns. poikkiliikenne ei toimi edelleenkään, uudistetusta Hakamäentiestä, Jokeribussilinjoista ja Kehä I:n parannuksista huolimatta. Milloin kehitetään julkista liikennettä riittävästi poikkiliikenteen näkökulmasta?
- Lastenneuvola on kaikki kuusi vuotta toiminut kuin edellä mainittu metrojuna, riippumatta terveydenhoitajasta tai lääkäristä henkilönä. Saman terveysaseman sisälle mahtuu siis sekä erittäin hyvää että käsittämättömän huonoa palvelua. Mistä kumpuaa terve ammattiylpeys ja hyvä henki?
- Asuinalueemme kaavassa on merkittäviä puutteita liikenteen sujumisen kannalta. Osalle asuinyhtiöitä, kahdelle päiväkodille ja yhdelle koululle, ei ole suunniteltu normaalia tietä, vaan kulku niille tapahtuu yksityisten parkkialueiden kautta. Erikoinen liikennejärjestely aiheuttaa ongelmia kulkuväylien huoltamiseksi ja siitä sopimiseksi. Kulkuväylistä ei ole rakennuslupien yhteydessä edellytetty niitä koskevia rasituskäsittelyjä. Rakennusvalvonta ei ole toiminut kuten suunnittelu on tarkoittanut. Kulkuväylien rinnalla sijaitsevilla polkupyörätiellä kulkisivat autot, jos voisivat ohittaa polkupyöräteille asetetut rumat, mutta tehokkaat, betoniporsaat. Liikennesuunnittelu siirtää kuudetta vuotta väliaikaisten ratkaisujen hoitamista ja rakennusvalvonta ei pysty tekemään asialle enää mitään. Miten ihmeessä alueiden rakentamiseen liittyvät viranomaisketjut eivät ole toimineet ajallaan ja oikein?
Edellä mainitut kokemukset ovat esimerkkejä Helsingin kaupungin lapsi-, terveys-, liikenne-, kaupunkisuunnittelu- ja rakennuspalveluista. Meillä ei yksinkertaisesti olisi enää varaa siihen, että Helsingin kaupungin palveluissa on yllä mainittuja puutteita. Palveluketjuissa tulisi olla päteviä ja osaavia ammattilaisia ja eri hallinnonalojen pitäisi pystyä jatkuvaan yhteistyöhön tietojen vaihtamiseksi. Palveluiden laatua tulisi parantaa järjestelmällisesti kaupunkilaisen hyväksi. Huonosti tuottavat ketjut pitäisi purkaa ja rakentaa uudelleen - ja hyvin tuottavista palveluketjuista ja ennenkaikkea asenteista palvelujen tuottamiseksi, tulisi ottaa muiden mallia.
Laadukkailla palveluilla ennaltaehkäistäisiin kuluja ja luotaisiin tyytyväisyyttä ja luottamusta helsinkiläisiin ja omaan kotikaupunkiin. Uskon, että tyytyväisyys tulisi kerrattuna takaisin ja vaikuttaisi hyvinvointiimme laajasti.
- Lapsen esikoulu sujuu hienosti. Päiväkodissa ovat osaavat opettajat ja hyvin keskenään toimeentuleva henkilökunta. Positiivinen henki siirtyy myös lapsiin. Mistä kumpuaa ammattitaito ja hyvä henki?
- Päiväkodin piha-alue jätetään järjestelmällisesti hoitamatta. Vasta useiden palautteiden jälkeen pihassa vaihdettiin puurakenteita ja lasten keinut. Viheristutukset vuonna 2003 rakennetussa päiväkodissa ovat karmeassa kunnossa. Sadekausina vesi lammikoituu rakennusta vasten ja rakennus on nähdäkseni siksi kosteusvauriovaarassa. Kuka laiminlyö kaupungin kiinteistön hoitamisen?
- Päivähoidon laskut ovat olleet aina tismalleen oikein laskettuja. Taloushallinto toimii täsmällisesti ja tarkasti, järjestelmäongelmista huolimatta, myös tänä vuonna.
- Kotimme lähellä sijaitsevan lasten- ja nuorten leikkipuiston viheralueet hoidetaan loistavasti. Saman puiston lasten kahluualtaat poistettiin keväällä käytöstä altaiden pinnan rikkoutumisen vuoksi. Pienehköt, mutta suurta iloa suurelle lapsijoukolle antavat altaat saatiin käyttöön vasta loppukesästä, helteiden ohi mentyä. Altaat olisivat todennäköisesti jääneet käyttämättä kokonaan, jos emme olisi antaneet niistä palautetta. Miksi ei kanneta vastuuta palvelun tuottamisesta? Näyttääkin siltä, että palveluja otetaan huomaamatta pois käytöstä, jos niihin eivät alueen asukkaat puutu!
- Oman terveysasemamme laboratoriossa kaksi hoitajaa yritti ottaa 6-vuotiaalta pojaltani verinäytettä kyynärtaipeesta. Ei onnistunut, pitkään neulalla "kaivamisen" jälkeenkään. Jouduin keskeyttämään pojalle kivuliaan tapahtuman. Selvisi, että hoitajat olivat perushoitajia, kaupungin lisäkouluttamia mutta eivät laboratorionhoitajia/bioanalyytikkoja tai sairaanhoitajia. Missään vaiheessa ei meille kerrottu, että he eivät ole näytteenottamisen ammattilaisia. Missä on tehty päätös käytännöstä, jossa mahdollistetaan perusterveydenhuollon laboratoriopalvelun laadun merkittävä heikennys?
- Samalla terveysasemalla minulle pistettiin olkavarteen niin sutjakkaasti ja tehokkaasti sikainfluenssapiikki, että melkein pyörryin pistämisen seurauksena. Neula osui todennäköisesti väärään kudokseen. Vastavaa ei ole tapahtunut minulle koskaan aikaisemmin. Tilanteessa hoitaja ei myöntänyt virhettään. Mistä kumpuaa ammattiylpeys, jossa ei voi myöntää virhettään (mikä tässä tapauksessa ei ollut edes kohtalokas...)?
- Metro kulkee aina, varmasti ja ajallaan. Pääkaupunkiseudun ns. poikkiliikenne ei toimi edelleenkään, uudistetusta Hakamäentiestä, Jokeribussilinjoista ja Kehä I:n parannuksista huolimatta. Milloin kehitetään julkista liikennettä riittävästi poikkiliikenteen näkökulmasta?
- Lastenneuvola on kaikki kuusi vuotta toiminut kuin edellä mainittu metrojuna, riippumatta terveydenhoitajasta tai lääkäristä henkilönä. Saman terveysaseman sisälle mahtuu siis sekä erittäin hyvää että käsittämättömän huonoa palvelua. Mistä kumpuaa terve ammattiylpeys ja hyvä henki?
- Asuinalueemme kaavassa on merkittäviä puutteita liikenteen sujumisen kannalta. Osalle asuinyhtiöitä, kahdelle päiväkodille ja yhdelle koululle, ei ole suunniteltu normaalia tietä, vaan kulku niille tapahtuu yksityisten parkkialueiden kautta. Erikoinen liikennejärjestely aiheuttaa ongelmia kulkuväylien huoltamiseksi ja siitä sopimiseksi. Kulkuväylistä ei ole rakennuslupien yhteydessä edellytetty niitä koskevia rasituskäsittelyjä. Rakennusvalvonta ei ole toiminut kuten suunnittelu on tarkoittanut. Kulkuväylien rinnalla sijaitsevilla polkupyörätiellä kulkisivat autot, jos voisivat ohittaa polkupyöräteille asetetut rumat, mutta tehokkaat, betoniporsaat. Liikennesuunnittelu siirtää kuudetta vuotta väliaikaisten ratkaisujen hoitamista ja rakennusvalvonta ei pysty tekemään asialle enää mitään. Miten ihmeessä alueiden rakentamiseen liittyvät viranomaisketjut eivät ole toimineet ajallaan ja oikein?
Edellä mainitut kokemukset ovat esimerkkejä Helsingin kaupungin lapsi-, terveys-, liikenne-, kaupunkisuunnittelu- ja rakennuspalveluista. Meillä ei yksinkertaisesti olisi enää varaa siihen, että Helsingin kaupungin palveluissa on yllä mainittuja puutteita. Palveluketjuissa tulisi olla päteviä ja osaavia ammattilaisia ja eri hallinnonalojen pitäisi pystyä jatkuvaan yhteistyöhön tietojen vaihtamiseksi. Palveluiden laatua tulisi parantaa järjestelmällisesti kaupunkilaisen hyväksi. Huonosti tuottavat ketjut pitäisi purkaa ja rakentaa uudelleen - ja hyvin tuottavista palveluketjuista ja ennenkaikkea asenteista palvelujen tuottamiseksi, tulisi ottaa muiden mallia.
Laadukkailla palveluilla ennaltaehkäistäisiin kuluja ja luotaisiin tyytyväisyyttä ja luottamusta helsinkiläisiin ja omaan kotikaupunkiin. Uskon, että tyytyväisyys tulisi kerrattuna takaisin ja vaikuttaisi hyvinvointiimme laajasti.
1. lokakuuta 2012
Osa 4. Lähipalveluiden saavutettavuudesta
Helsinkiä ei ihan hetkessä kävele, eikä edes pyöräile läpi. Samanlainen tilanne on monessa muussakin suomalaisessa kunnassa. Sukupolviemme erilaisuuden vuoksi meidän tulee kiinnittää erityistä huomiota lähipalveluiden järjestämiseen, uusien alueiden rakentamiseen ja vanhempien alueiden kehittymiseen, eri-ikäisten näkökulmasta käsin.
Lähipalvelut ovat elintärkeitä huollettavillemme: lapsille, nuorille ja ikääntyneille. Helsingin jokaisella alueella tulisi olla helposti saavutettavissa olevia lasten ja nuorten palveluita: päiväkoteja ja lähellä oleva peruskoulu, lasten ja nuorten neuvola sekä nuorisotalo. Lapsilla pitää olla mahdollisuus lähipäiväkotiin ja -kouluun, jonne voi turvallisesti liikkua ja jossa voi kasvaa ja koetella rajojaan osana oman alueen yhteisöä, oman kodin rinnalla. Lapset kokevat perusturvallisuutta silloin, kun aikuinen huomioi lapsen yksilönä, omana itsenään. Aikuisen läsnäolo päiväkodeissa ja kouluissa tarkoittaa riittävän pieniä ryhmäkokoja sekä itsenäisinä kokonaisuuksina toimivia päiväkoteja ja kouluja.
Pienet ryhmäkoot eivät kuitenkaan aina toteudu. Osa peruskouluistakin on todella suuria kokonaisuuksia ja niiden toimivuus arveluttaa. Miten koulun henkilökunta voi kyetä havaitsemaan koulukiusaamista tai muita ongelmia luokassa tai koulun pihassa, jos lasten määrä yhdelle opettajalle on vaikkapa 30?
Myös nuoret tulee huomioida lähipalveluissa. Heillä pitää olla oikeus ammattitaitoiseen nuoriso-ohjaukseen omalla asuinalueellaan, koulupäivien rinnalle. Helsingissä on alueita, joissa ei ole nuorille kunnollisia kokoontumistiloja ja nuoriso-ohjaajia tekemässä nuorisotyötä. Myös hyviä harrastustiloja ja liikuntapuistoja puuttuu.
Lisäksi tarvitsemme kaupungin alueille terveyspisteitä, joissa terveydenhuollon ammattilaiset edistävät alueen eri-ikäisten asukkaiden terveyttä ja joissa tuetaan erityisesti iäkkäiden päivittäistä kotihoitoa ja -sairaanhoitoa. Luonnollisesti tarvitsemme alueille myös erilaisia kaupallisia palveluita ja taloyhtiöiden kivijalkoihin ja omille tonteilleen liiketiloja. Lapsiperheen arkea helpottaa käytännössä niinkin yksinkertainen asia kuin kävellen saavutettavissa oleva lähikauppa ja kohtuullisen matkan päässä oleva apteekki.
Lähipalveluiden pitää vastata alueiden väestön tarpeisiin ja pitää kyetä myös muuttumaan helposti väestön tarpeiden mukana. Tällä hetkellä muutosten tekeminen on liian vaikeaa ja uusien alueiden suunnittelu ei kuntapalveluiden näkökulmasta käsin etene parhaalla mahdollisella tavalla. Näen niin, että ilman eri hallinnonalojen nykyistä tiiviimpää yhteistyötä, mukaanlukien kaupunkisuunnittelu, ei saada kaupungin eri osa-alueista toimivia kokonaisuuksia. Edellä mainittu yhteistyö ja suunnittelu vaikuttavat merkittävästi kuntalaisen hyvinvoinnin tukemiseen. Sitä tulisi myös korostaa osana kuntademokratian toteutumista.
Tarvitsemme uudenlaisia keveämpiä muotoja lähipalveluihin, ongelmia ehkäisevään ja auttavaan nuorisotyöhön sekä terveyspalveluihin. Päiväkotiryhmien ja koululuokkien kokoja tulee arvioida jatkuvasti lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suurien palvelukokonaisuuksien luominen voi olla tarpeellista esimerkiksi terveydenhuollossa, kuitenkin niin, että samaan aikaan luodaan kuntalaisen lähelle kevyempiä ja saavutettavampia palvelupisteitä. Helposti saavutettavilla ja alueen asukkaille sopivilla lähipalveluilla tuettaisiin erityisesti lasten, nuorten ja perheiden sekä ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvointia.
Lähipalvelut ovat elintärkeitä huollettavillemme: lapsille, nuorille ja ikääntyneille. Helsingin jokaisella alueella tulisi olla helposti saavutettavissa olevia lasten ja nuorten palveluita: päiväkoteja ja lähellä oleva peruskoulu, lasten ja nuorten neuvola sekä nuorisotalo. Lapsilla pitää olla mahdollisuus lähipäiväkotiin ja -kouluun, jonne voi turvallisesti liikkua ja jossa voi kasvaa ja koetella rajojaan osana oman alueen yhteisöä, oman kodin rinnalla. Lapset kokevat perusturvallisuutta silloin, kun aikuinen huomioi lapsen yksilönä, omana itsenään. Aikuisen läsnäolo päiväkodeissa ja kouluissa tarkoittaa riittävän pieniä ryhmäkokoja sekä itsenäisinä kokonaisuuksina toimivia päiväkoteja ja kouluja.
Pienet ryhmäkoot eivät kuitenkaan aina toteudu. Osa peruskouluistakin on todella suuria kokonaisuuksia ja niiden toimivuus arveluttaa. Miten koulun henkilökunta voi kyetä havaitsemaan koulukiusaamista tai muita ongelmia luokassa tai koulun pihassa, jos lasten määrä yhdelle opettajalle on vaikkapa 30?
Myös nuoret tulee huomioida lähipalveluissa. Heillä pitää olla oikeus ammattitaitoiseen nuoriso-ohjaukseen omalla asuinalueellaan, koulupäivien rinnalle. Helsingissä on alueita, joissa ei ole nuorille kunnollisia kokoontumistiloja ja nuoriso-ohjaajia tekemässä nuorisotyötä. Myös hyviä harrastustiloja ja liikuntapuistoja puuttuu.
Lisäksi tarvitsemme kaupungin alueille terveyspisteitä, joissa terveydenhuollon ammattilaiset edistävät alueen eri-ikäisten asukkaiden terveyttä ja joissa tuetaan erityisesti iäkkäiden päivittäistä kotihoitoa ja -sairaanhoitoa. Luonnollisesti tarvitsemme alueille myös erilaisia kaupallisia palveluita ja taloyhtiöiden kivijalkoihin ja omille tonteilleen liiketiloja. Lapsiperheen arkea helpottaa käytännössä niinkin yksinkertainen asia kuin kävellen saavutettavissa oleva lähikauppa ja kohtuullisen matkan päässä oleva apteekki.
Lähipalveluiden pitää vastata alueiden väestön tarpeisiin ja pitää kyetä myös muuttumaan helposti väestön tarpeiden mukana. Tällä hetkellä muutosten tekeminen on liian vaikeaa ja uusien alueiden suunnittelu ei kuntapalveluiden näkökulmasta käsin etene parhaalla mahdollisella tavalla. Näen niin, että ilman eri hallinnonalojen nykyistä tiiviimpää yhteistyötä, mukaanlukien kaupunkisuunnittelu, ei saada kaupungin eri osa-alueista toimivia kokonaisuuksia. Edellä mainittu yhteistyö ja suunnittelu vaikuttavat merkittävästi kuntalaisen hyvinvoinnin tukemiseen. Sitä tulisi myös korostaa osana kuntademokratian toteutumista.
Tarvitsemme uudenlaisia keveämpiä muotoja lähipalveluihin, ongelmia ehkäisevään ja auttavaan nuorisotyöhön sekä terveyspalveluihin. Päiväkotiryhmien ja koululuokkien kokoja tulee arvioida jatkuvasti lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suurien palvelukokonaisuuksien luominen voi olla tarpeellista esimerkiksi terveydenhuollossa, kuitenkin niin, että samaan aikaan luodaan kuntalaisen lähelle kevyempiä ja saavutettavampia palvelupisteitä. Helposti saavutettavilla ja alueen asukkaille sopivilla lähipalveluilla tuettaisiin erityisesti lasten, nuorten ja perheiden sekä ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvointia.
23. syyskuuta 2012
Osa 3. Julkisen työn avoimuudesta ja laadusta
Suomessa on julkisia tehtäviä erittäin paljon, ja monipuolisia julkisia tehtäviä tekeviä monessa eri ammattikunnassa. Poliisien resurssit, opettajien kasvatustyössä käytettävä valta ja sosiaalitoimen työn laatu ovat olleet viimeisimpinä esillä lehdistössä. Suomalaiset virkamiehet eri sektoreilla ovat perinteisesti olleet hyvin tunnollisia, kuten myös lainkuuliaisia tehtävässään. Resurssien kiristäminen tuo esiin tilanteita, joissa julkista tehtävää tekevän työtä tarkastellaan kuin uudelleen.
Mitkä ovat julkisen sektorin, kunnan ja valtion perustarkoitus, mitkä ovat ydintehtäviä ja mitä tehtävät sisältävät? Mitkä ovat tehtävän oikeudet ja ennenkaikkea velvollisuudet? Edellä mainitut ammatit ovat julkisten tehtävien kirjossa sellaisia, joissa tehtävien hyvä hoito näkyy ja kuuluu suurelle asiakasjoukolle. Myös poikkeukset tulevat esiin välittömästi. On hyvä, että julkisista tehtävistä keskustellaan avoimesti.
Meillä on muita virkamiestehtäviä, joissa näkyvyys ja töiden tulosten avoimuus ovat toista luokkaa. Esimerkiksi Helsingin kaupungille on eduskunnan apulaisoikeusasiamies antanut vuosina 2008 ja 2010 huomautuksia koulujen sisäilmaongelmien hoitamisesta. Kysynkin, että onko oikein, että kiinteistön omistajataho ei pidä virkamiestensä toimesta julkisista kiinteistöistä ja työpaikoista riittävän hyvää huolta - eikä joudu vastuuseen tekemistään virheistä kuten muut virkamiehet? Miksi esimerkiksi yritetään pakolla säilyttää vanhoja kiinteistöjä, joiden korjaaminen maksaa enemmän kuin uuden tekeminen? Osakorjaukset huonossa kiinteistössä eivät poista sisäilmaongelmia ja näin ollen tilojen käyttäjien, esimerkiksi koulussa opettajien ja oppilaiden, sisäilmaongelmia.
Jotain pitää asiassa muuttua ja pian. Jos poliisi, opettaja, lääkäri tai sosiaalityöntekijä tekisivät yhtä heikosti työtään kuin julkisten kiinteistöjen omistajatahot kunnissa ovat tehneet viimeisen 15 vuoden ajan, niin meidän yhteiskuntamme olisi lasten, nuorten ja sosiaalisten ongelmien kannalta täysin rapautunut - kuten nyt väitän julkisten kiinteistöjemme suurelta osin olevan.
Julkisia kiinteistöjä tulee rakentaa ja hoitaa "Ihminen edellä - ei kiinteistö edellä". Julkiset kiinteistöt tulee olla käyttäjiä ja kuntalaisia varten ja palvelella sitä tehtävää! Asia on hoidettava järjestelmällisesti kuntoon: huonossa kunnossa olevat kiinteisöt on purettava ja on rakennettava uutta tilalle - koska se on edullisempaa kuin vanhan kiinteistön perusteellinen korjaaminen. Heikot kiinteistöt on jätettävä tyhjilleen ja siirrettävä kunnan toiminnot niihin kiinteistöihin, joilla on vielä elinkaarta jäljellä. Kunnoltaan kohtuullisia kiinteistöjä on peruskorjattava. Ja ennenkaikkea - uusia on rakennettava ammattitaitoisesti, vältettävä rakennusvirheitä ja huollettava hyvin - niinkuin autojakin ja koteja huolletaan.
Mitkä ovat julkisen sektorin, kunnan ja valtion perustarkoitus, mitkä ovat ydintehtäviä ja mitä tehtävät sisältävät? Mitkä ovat tehtävän oikeudet ja ennenkaikkea velvollisuudet? Edellä mainitut ammatit ovat julkisten tehtävien kirjossa sellaisia, joissa tehtävien hyvä hoito näkyy ja kuuluu suurelle asiakasjoukolle. Myös poikkeukset tulevat esiin välittömästi. On hyvä, että julkisista tehtävistä keskustellaan avoimesti.
Meillä on muita virkamiestehtäviä, joissa näkyvyys ja töiden tulosten avoimuus ovat toista luokkaa. Esimerkiksi Helsingin kaupungille on eduskunnan apulaisoikeusasiamies antanut vuosina 2008 ja 2010 huomautuksia koulujen sisäilmaongelmien hoitamisesta. Kysynkin, että onko oikein, että kiinteistön omistajataho ei pidä virkamiestensä toimesta julkisista kiinteistöistä ja työpaikoista riittävän hyvää huolta - eikä joudu vastuuseen tekemistään virheistä kuten muut virkamiehet? Miksi esimerkiksi yritetään pakolla säilyttää vanhoja kiinteistöjä, joiden korjaaminen maksaa enemmän kuin uuden tekeminen? Osakorjaukset huonossa kiinteistössä eivät poista sisäilmaongelmia ja näin ollen tilojen käyttäjien, esimerkiksi koulussa opettajien ja oppilaiden, sisäilmaongelmia.
Jotain pitää asiassa muuttua ja pian. Jos poliisi, opettaja, lääkäri tai sosiaalityöntekijä tekisivät yhtä heikosti työtään kuin julkisten kiinteistöjen omistajatahot kunnissa ovat tehneet viimeisen 15 vuoden ajan, niin meidän yhteiskuntamme olisi lasten, nuorten ja sosiaalisten ongelmien kannalta täysin rapautunut - kuten nyt väitän julkisten kiinteistöjemme suurelta osin olevan.
Julkisia kiinteistöjä tulee rakentaa ja hoitaa "Ihminen edellä - ei kiinteistö edellä". Julkiset kiinteistöt tulee olla käyttäjiä ja kuntalaisia varten ja palvelella sitä tehtävää! Asia on hoidettava järjestelmällisesti kuntoon: huonossa kunnossa olevat kiinteisöt on purettava ja on rakennettava uutta tilalle - koska se on edullisempaa kuin vanhan kiinteistön perusteellinen korjaaminen. Heikot kiinteistöt on jätettävä tyhjilleen ja siirrettävä kunnan toiminnot niihin kiinteistöihin, joilla on vielä elinkaarta jäljellä. Kunnoltaan kohtuullisia kiinteistöjä on peruskorjattava. Ja ennenkaikkea - uusia on rakennettava ammattitaitoisesti, vältettävä rakennusvirheitä ja huollettava hyvin - niinkuin autojakin ja koteja huolletaan.
13. syyskuuta 2012
Osa 2. Helsingistä, lasten kaupungista?
Helsingissä 8-vuotias tyttö sai surmansa isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä. Vajaan kahden vuoden aikana tytöstä oli lehtitietojen mukaan tehty 12 lastensuojeluilmoitusta naapureiden, koulun ja äidin tekemänä. Tänään 20-vuotias poika ampui isänsä Helsingin keskustassa. Poika oli ampumisen yhteydessä ilmaissut isänsä kohdelleen häntä huonosti.
Tarvitsemme kipeästi Helsingissä muutoksen lasten, vanhempien (aikuisten) sekä yhteisöjen käyttäytymiseen.
Lasten ja nuorten sosiaalista ja henkistä oireilua on käsiteltävä viivyttelemättä koko perheen asiana.
Vanhempia on autettava ymmärtämään ja kantamaan vastuunsa. Pahoinvoivan lapsen tai nuoren oireilu on pysäytettävä nykyistä puuttuvimmilla keinoilla perheeseen. Puuttuminen on tehtävä niin, että vaihtoehtoja lapsen kasvusta vastuunottamiselle ei ole. Huoltajuuden menettäminen tulee olla aidosti uhka vastuuttomalle vanhemmuudelle. Myös kaupungin sosiaaliviranomaisen työprosesseja on arvioitava ja laatua parannettava. Lastensuojeluilmoituksia ei tehdä turhaan perheen ulkopuolelta tai koulusta.
Surullisia ovat tilanteet, joissa lapsi tai nuori jää kodissa ilman aikuisen huolta ja tukea. Sosiaaliset ongelmat ja työttömyys periytyvät liian helposti, Helsingissä jo toisessa tai kolmannessa sukupolvessa. Päihdekodissa kasvavaa lasta kalvaa yksinäisyys ja huono kohtelu. On tosiasia, että perheissä opitut asenteet, arvot ja toimintatavat siirtyvät sosiaalisena perintönä lapsille ja nuorille.
Meillä jokaisella on vastuu paitsi itsestä niin myös lähellä elävästä - ja erityisesti vastuu lapsista ja nuorista. Myös niillä aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia, mutta jotka elävät samoissa yhteisöissä, kaupunginosassa tai taloyhtiössä ja tapaavat lapsia ja nuoria liikenteessä, työssä tai harrastuksissa. Ilman aikuisten yhteisöllistä tukea ei lapsista kasva onnellisia aikuisia.
Lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus hyvään vanhempaan ja aikuissuhteisiin sekä rauhalliseen kasvun tukeen kotiympäristössä ja koulussa.
Helsingissä 8-vuotias tyttö sai surmansa isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä. Vajaan kahden vuoden aikana tytöstä oli lehtitietojen mukaan tehty 12 lastensuojeluilmoitusta naapureiden, koulun ja äidin tekemänä. Tänään 20-vuotias poika ampui isänsä Helsingin keskustassa. Poika oli ampumisen yhteydessä ilmaissut isänsä kohdelleen häntä huonosti.
Tarvitsemme kipeästi Helsingissä muutoksen lasten, vanhempien (aikuisten) sekä yhteisöjen käyttäytymiseen.
Lasten ja nuorten sosiaalista ja henkistä oireilua on käsiteltävä viivyttelemättä koko perheen asiana.
Vanhempia on autettava ymmärtämään ja kantamaan vastuunsa. Pahoinvoivan lapsen tai nuoren oireilu on pysäytettävä nykyistä puuttuvimmilla keinoilla perheeseen. Puuttuminen on tehtävä niin, että vaihtoehtoja lapsen kasvusta vastuunottamiselle ei ole. Huoltajuuden menettäminen tulee olla aidosti uhka vastuuttomalle vanhemmuudelle. Myös kaupungin sosiaaliviranomaisen työprosesseja on arvioitava ja laatua parannettava. Lastensuojeluilmoituksia ei tehdä turhaan perheen ulkopuolelta tai koulusta.
Surullisia ovat tilanteet, joissa lapsi tai nuori jää kodissa ilman aikuisen huolta ja tukea. Sosiaaliset ongelmat ja työttömyys periytyvät liian helposti, Helsingissä jo toisessa tai kolmannessa sukupolvessa. Päihdekodissa kasvavaa lasta kalvaa yksinäisyys ja huono kohtelu. On tosiasia, että perheissä opitut asenteet, arvot ja toimintatavat siirtyvät sosiaalisena perintönä lapsille ja nuorille.
Meillä jokaisella on vastuu paitsi itsestä niin myös lähellä elävästä - ja erityisesti vastuu lapsista ja nuorista. Myös niillä aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia, mutta jotka elävät samoissa yhteisöissä, kaupunginosassa tai taloyhtiössä ja tapaavat lapsia ja nuoria liikenteessä, työssä tai harrastuksissa. Ilman aikuisten yhteisöllistä tukea ei lapsista kasva onnellisia aikuisia.
Lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus hyvään vanhempaan ja aikuissuhteisiin sekä rauhalliseen kasvun tukeen kotiympäristössä ja koulussa.
2. syyskuuta 2012
Hyvään arkeen pyrkien
Millaisista aineksista koostuu onnellinen elämä?
Osa 1. Lapsista ja yhdessä elämisen taidoista
Ihmisellä on luontainen halu elää yhdessä toisten kanssa ja kuulua yhteisöön. Perhe eri muodoissaan on yhä yhdessä elämisen perusmuoto suomalaisessa yhteiskunnassa. Perhe on perusyksikkö, jonka varaan erityisesti lasten ja nuorten elämä rakentuu.
Maailma ympärillämme kuitenkin muuttuu nopeasti. Myös yhdessä elämisen muodot ovat muuttuneet ja teknistyneet. Onko meillä riittävästi valppautta muutoksen huomioimisessa suhteessa lapsiin? Esimerkiksi sosiaalinen elämä on välineellistynyt lyhyessä ajassa paljon. Internetin, pelikoneiden ja sosiaalisen median muodot ovat erityisesti lasten ja nuorten käytössä. Irtautuvatko nykyajan lapset liian kauaksi toisesta ihmisestä, aidosta kontaktista?
Lasten ja nuorten kasvaminen täysipainoiseksi ja onnelliseksi yhteisön jäseneksi edellyttää kykyä asettua toisen asemaan. Lasten ja nuorten täytyy saada kokea riittävän usein tilanteita, joissa saa käytöksestään välittömän palautteen muuallakin kuin koulussa tai päiväkodissa. Lapsen ja nuoren on ymmärrettävä tekojensa seurauksia ja opittava kantamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään myös kotiympäristössä. Pleikkarin, X-Boxin tai muiden tietokonepelien tai IRC-gallerian, Facebookin ja Twitterin äärellä ei koeta samalla tavalla toisen ihmisen asemaa vaikeuksissa, ei saada välitöntä tunnepalautetta eikä jouduta yhtä realistisesti kantamaan vastuuta omasta käyttäytymisestä.
Lapsella tulee olla nykyistä parempi oikeus leikkiin turvallisessa yhteisössä, jossa elämän välineellistyminen on oikeissa mittasuhteissa sosiaalisiin suhteisiin nähden.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)